Pari viikkoa sitten sain yhteydenoton eräältä toimittajalta, joka kyseli josko haluaisin tavata haastattelun parissa, aiheena empatia sekä myötäntunto. Haastattelusta muotoutuikin äärettömän ihana keskustelu, ja ajatukset sen kun virtasi. Mun täytyy usein odottaa jonkin aikaa, ennen kuin suuren ajatusvirtauksen jälkeen pystyn jakamaan sen muille. Jos sanona tai kirjoitan asiat niin kuin ne mieleen tulee, tuloksena on niin sekavaa asiaa kuin olla ja voi. Joten mielummin mietin pari kertaa ennen kuin sanon/kirjoitan.
Tietenkin empatiasta ja myötätunnosta keskusteltaessa tuli paljon ajatuksia. Aiemmin syksyllä taas mietin paljon sitä, mitä onkaan itseään arvostaminen. Nämä kaksi asiaa kytkeytyy vahvasti yhteen mun mielestä. Ihmisen, joka arvostaa itseään terveellä tavalla, on helppo olla empaattinen. Jos arvostaa itseään ja tietää omat tarpeensa, tietää luultavasti paremmin mitä muutkin ehkä haluavat. Voimme ajatella muiden haluavan samaa kuin me. Kaikki haluavat omalla tavalla tulla arvostetuksi, hyväksytyksi. Kaikki lähtee kuitenkin ensin sisältä. Emme voi odottaa muiden arvostavan meitä, jos emme itsekään arvosta.
Mä luulin arvostavani itseäni, oppineeni sen 'taidon'. Syksyllä kuitenkin havahduin siihen, että liian usein sanoin olevani tyhmä, ja tavallaan vieläpä empatian varjossa. Jos huomasin jonkun kärsivän huonosta itsetunnosta tai alemmuuskompleksista, yritin saada heidän itsetuntoaan nostettua alentamalla itseäni. En tiedä, onko tuttua kellekkään? Ja kuulostaa ehkä hölmöltäkin.
Havahduin tähän silloin, kun huomasin että aloin itse uskoa omia kommenttejani. Olen tyhmä, kun sain huonon koenumeron. En osaa laulaa, kun mokasin jossain esityksessä. Olen laiska, koska katsoin kerran netflixiä läksyjen sijaan. En tiedä, sainko toiselle hyvän olon, ehkä. Mutta empatiaa täytyy löytyö myös itseä kohtaan. Miksi sanoisimme itsestämme asioita, joita emme toisillekkaan sanoisi? Vitsikkyys, rento asenne itseen on tietenkin ihailtavaa. Itse vain huomasin, että siinäkin on raja, ainakin itselläni. Kannattaa säilyttää rento ja armollinen asenne itseä kohtaan mutta itsearvostuksesta on myös pidettävä kiinni. Omien heikkouksien myöntäminen ja tiedostaminen ei saisi mennä mollaukseksi. Omien heikkouksien tietäminen voi sitä vastoin olla juurikin vahvuus, eikä asia josta saa syyn alentamaan itseään.
'
Tietenkin haluan auttaa ihmisiä, joilla on huono itsetunto, mutta en voi muuta tehdä kuin nimenomaan auttaa. Muuttaa en voi kenenkään itsetuntoa, vaikka haluaisinkin. Ehkäpä jos haluamme auttaa toisia itsetunnon kanssa, meidän ei tarvi tehdä itsestämme pellejä. Sen sijaan voimme näyttää esimerkkiä siitä, miten voi olla hyvä itsetunto, heikkouksinemme, kaikkinemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti