kiitos.

En oikein tiedä mistä aloittaisin ja ketä kiittäisin näin ensimmäisenä. Olen todella otettu kaikista rohkaisevista viesteistä ja kommenteista mitä olen saanut viimepostauksen jälkeen. On hämmentävää huomata, miten monilla meistä on samankaltaisia ajatuksia, kaikki ei vaan kirjoita niistä, julkaisemisesta puhumattakaan. Ilo on todellakin mun puolella, kun saan jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani.

Muutama viikko sitten sain viestin puhelimeeni, koskien lukiolaisstipendiä. Olen saanut paljon puheluja ja sähköposteja kaikenlaisitsa voitoista ja 'klikkausehdotuksista', jotka ovat ilmeisesti pelkkää mainosta. Ensin ajattelin myös tämän puhelimeeni saapuneen viestin olevan jokin vitsi tai mainos. Kun veljelleni sitä ihmetellen luin, hän vain nauroi/itki/näytti muuten vain salaperäiseltä, ja pian selvisikin että sisarukseni olivat tehneet hakemuksen puolestani, tietämättäni asiasta. Tällä viikolla stipendit jaettiin studiamessuilla, jonne en harmikseni päässyt lähtemään. Tällaisessa käpykylässä asuessa onkin päiväreissulle Helsinkiin lähteminen oma projeksinsa ja säätämisensä.

On vaikeaa kuvailla, miltä musta tuntui/tuntuu. Olen iloinen, hämmentynyt, otettu, kiitollinen... Kaikkea mitä voi kuvitella. En voinut olla ajattelematta sitä, miten moni ansaitsisi tämän stipendin, joka minulle myönnettiin 'vastoinkäymisitä huolimatta lukiossa menestyvälle'. Eikä vain se, miten monet ansaitsisivat tällaisen stipendin, vaan miten monelle ihmiselle voin olla kiitollinen.

Kiitos sisarukset, SLL, ja Kauhajoen lukio. Perhe, joka on ollut aina tukena sairastumisen paljastuessa ja läpi koko sairastamisen. Ja ovat, ja tiedän heidän olevan vierelläni myös tästä eteenpäinkin. Ystäviä, jotka kävivät sairaalassa vierailuilla, tai ne jotka olivat kanssani sairaalassa ja jaettiin siellä kaikenlaiset hetket. Hoitajat ja ammattilaiset jotka toimivat pelastusrenkaana räpiköidessäni syvimmissä vesissä, ja ovat edelleen tärkeitä ihmisiä minulle. Koulun opettajat ja rehtori, jotka osoittivat ymmärrystä ja joustiva kurssien suorittamistavoissa, ajankohdissa ja kokeiden tekemisessä. Koulukaverit jotka aina vain jaksoivat hymyillä. Ystävä, joka odotti minua avosylin takaisin kouluun, vaikka sai itse kärsiä minun sairastelustani oman osuutensa. Toivon, että kaikki tietävät kuinka kiitollinen olen, enkä vähättele ketään, yhtäkään sanaa, hymyä, elettä tai viestiä mitä olen saanut ja on auttanut eteenpäin. Olen kiitollinen tietenkin stipendistä, mutta ennen kaikkea olen kiitollinen terveydestä. Suurin kiitos kuuluu Jumalalle, ilman Häntä ei olisi mitään tai ketään josta olla kiitollinen.

On hassua ajatella miten lyhyessä ajasaa voi tapahtua paljon. Vajaat pari vuotta sitten itkin välitunneilla koulun vessoissa ahdistuksen saadessa otteen. Eilen taas nukuin hyppytunnilla päikkärit koulun sohvilla, välittämättä siitä, kuorsaanko tai näytänkö muuten vain puussa roikkuvalta laiskiaiselta tai joltain muulta apinaa muistuttavalta eläimeltä. Toivoisin, että saisin tartutettua parantumiseni kaikkiin jotka sitä tarvitsevat. Tästä syystä (en tiedä vielä mihin ja milloin, mutta) stipendiin kuuluva rahasumma menee toisten auttamiseen ja parantumisen edistämiseen. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo ja miten voin auttaa ja tukea muita.